Ruttokin juurta säikähtää

Ankarat sairaudet, jotka levisivät kulovalkean tavoin, saivat yleisnimen rutto. Ruttosairauteen (Yersinia pestis) lääkitystä kehittivät niin koulutetut lääkärit kuin itseoppineet parantajatkin. Ruttojuuren lehdet soveltuivat kääreeksi paiseisten jäsenien ympärille. Muista kasvin osista keitettiin lientä, jota nautittiin sellaisenaan tai viiniin sekoitettuna. Kasvin juuriosa kiinnitettiin kotioven yläpuolelle ja sellaiseen taloon ei rutto iskenyt. Nykyiset suomalaiset yrttilääkekirjat eivät suosittele myrkyllisen ruttojuuren käyttöä, mutta joissain maissa sillä hoidetaan sitkeää yskää.

Perusnäyttelyyn tulevat kasvit on poimittu jo viime vuoden puolella ja osa kasveista  vielä valmistautuu kevään kukoistukseen lumen alla. Turun linnassa on asunut 1500-luvulla kaksi oppinutta lääkäriä, herttua Juhanan henkilääkäri astrologi Johannes Copp ja vangiksi joutunut Benedictus Olai, josta myöhemmin tuli Katariina Jagellonican konvehtimestari.

Ruttojuuren juuri (Kuva/Martti Puhakka) tulee Maailmankatsomus ja lääkintä –osioon.

Salme

Ei syötäviksi vaan katseltaviksi

Kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelyesineiden esillepanossa on viime vuosina entistä enemmän korostunut tarina esineen takana. Kiitettävällä tavalla näyttelysuunnitelmissa on muistettu, että esine itsessään ei ole merkittävä, vaan mielenkiintoisen siitä tekee konteksti, esineen käyttöhistoria. Vitriinissä olevaa lusikkaa on hauskempi katsella, kun vieressä oleva teksti kertoo sen kuuluneen Paavo Ruotsalaiselle tai Mannerheimille. Aina paranee jos tiedetään että lusikan on veistänyt herännäisjohtajan isä tai valanut ruotsalainen hopeaseppä.

1800-luvun silkkikengät ovat syötävän kauniita

 Museokokoelmien esineet ovat kaikki yhtä arvokkaita. Entäpä jos laitetaankin esine esille omana esteettisenä itsenään, unohdetaan ajoitukset ja kontekstit. Kerätään yhteen kokoelma tavaroista, joita ilman Turun linnassa menneinä vuosisatoina eläneet eivät voineet tulla toimeen. Ja annetaan kävijöiden huomata niiden arkipäiväinen tai ylellinen kauneus.

Työnimenä karkkiseinä.

Nina

Kohti kesäkuuta

Turun linnan esilinnaan sijoitettujen pysyvien näyttelyiden uudistaminen on ollut käynnissä – ajatuksen tasolla – hyvinkin reippaan vuosikymmenen ajan. Toteutus on tähän asti kaatunut siihen mitä kutsutaan muuttuviksi tekijöiksi. Tässä tapauksessa se on tarkoittanut resurssi- ja rahapulaa. EU:n siunatulla avustuksella päästiin viimeinkin alkuun vajaat kaksi vuotta sitten ja nyt suunnitelmat ovat valmiina, esineet valittu ja tekstien kirjoitus käynnissä. Avajaisia päästään juhlimaan kesäkuun lopussa.

Kivikauden nainen ja hautaröykkiö häipyivät muistojen loppumattomaan virtaan.

Viime kesänä purettiin esilinnassa uuden alta pois liki 30 vuoden ikäiset esihistorian ja keskiajan perusnäyttelyt. Kivikauden nainen ja hautaröykkiö häipyivät muistojen loppumattomaan virtaan. Aikansa kutakin. Vaikka esihistorian näyttely valmistuessaan oli valtavan hieno niin museokävijöiden kuin myös monen kollegan mielestä, se alkoi viime vuosina näyttää suorastaan hävettävän vanhanaikaiselta. Keskiajan näyttelytila, 1500-luvulla tykkitorniksi rakennettu pyöreä torni kumisee tyhjyyttään. Kannattaa muuten käydä katsomassa. Harva on nähnyt sitä tässä alkuperäisessä tilassa – restauroinnin jäljiltä alkuperäisessä siis. Torni on yleisölle avoinna vielä maaliskuun loppuun asti.

Keskiajan näyttelytila, 1500-luvulla tykkitorniksi rakennettu pyöreä torni kumisee tyhjyyttään.

Uudistettava perusnäyttely poikkeaa entisestä, se esittelee vain ja ainoastaan Turun linnan historiaa. Hyvä niin, linnan menneisyys pitää sisällään henkilöhistorioita, tarinoita, sotaa ja rauhaa, loiston ja rappion aikoja sekä niistä kertovia esineitä niin että heikkopäisempää huimaa. Esilinnan tyylihuoneet toki pysyvät entisillä paikoillaan, nehän ovat jo tärkeä ja tunnustettu osa linnan historiaa.

Näyttelyn työryhmän muodostavat Turun museokeskuksen tutkijat Nina Lepokorpi, Päivi Lönnberg, Olli-Pekka Leskinen, Kari Hintsala, Markku Ikäheimo, Salme Kotivuori, Seija Väärä, Bengt Selin, Arja Hyvönen, Linda Hannula ja intendentti Joanna Kurth. Konservointiyksiköstä asiaa edesauttavat Mats Sjöström, Maarit Hirvilammi, Tanja Huikuri, Sari Selkee, Rauno Neuvo ja Tony Saari.  Lisäksi hankkeeseen on valjastettu monenmoista osaajaa: ompelijaa, suutaria, valokuvaajaa, kääntäjää, kuvittajaa, pienoismallintekijää, puuseppää, nukentekijää, mediasuunnittelijaa ym. Heistä monen kokemuksia ja tuntemuksia pääsee lukemaan kevään ja alkukesän aikana. Odotettavissa on esineiden ja ilmiöiden esittelyä, museotyön arkea, työn iloa ja turhautumista – kaikkea mikä mahtuu näyttelynteon taustalle. Uskokaa pois, museonäyttelyn tekeminen on maailman parasta työtä, varsinkin kun sen saa tehdä Turun linnassa.

Nina

Karttapallon konservointi alkoi

Uuteen perusnäyttelyyn tulevat esineet vaativat joissain tapauksissa konservointia. Åbo Akademin kirjastossa työskentelevä paperikonservaattori Tõnu Uusküla aloitti eilen urakoista ehkä haastavimman, vuodelta 1648 olevan karttapallon puhdistamisen, työkaluna pumpulipuikot ja vesi-metyyliselluloosaseos. Pallon sisällä on oletettavasti puinen tukirunko, sen päällä kipsipinta ja uloinna paperi, johon on painettu planeettamme sellaisena kuin eurooppalaiset sen 1600-luvun puolivälissä löytöretkiensä seurauksena uskoivat olevan. Tuonaikaisilla kartoilla esiintyi vielä valtava eteläisen pallonpuoliskon manner Terra Australis Incognita, joka vasta 1700-luvun tutkimusmatkojen seurauksena halkesi Australiaksi ja Etelämantereeksi.

Tõnun urakka vaatii vielä erinäisiä työtunteja, joten palaamme asiaan työn edistyessä.