perjantai 8. helmikuuta 2013

Ei syötäviksi vaan katseltaviksi

Kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelyesineiden esillepanossa on viime vuosina entistä enemmän korostunut tarina esineen takana. Kiitettävällä tavalla näyttelysuunnitelmissa on muistettu, että esine itsessään ei ole merkittävä, vaan mielenkiintoisen siitä tekee konteksti, esineen käyttöhistoria. Vitriinissä olevaa lusikkaa on hauskempi katsella, kun vieressä oleva teksti kertoo sen kuuluneen Paavo Ruotsalaiselle tai Mannerheimille. Aina paranee jos tiedetään että lusikan on veistänyt herännäisjohtajan isä tai valanut ruotsalainen hopeaseppä.


1800-luvun silkkikengät ovat syötävän kauniita
 Museokokoelmien esineet ovat kaikki yhtä arvokkaita. Entäpä jos laitetaankin esine esille omana esteettisenä itsenään, unohdetaan ajoitukset ja kontekstit. Kerätään yhteen kokoelma tavaroista, joita ilman Turun linnassa menneinä vuosisatoina eläneet eivät voineet tulla toimeen. Ja annetaan kävijöiden huomata niiden arkipäiväinen tai ylellinen kauneus.

Työnimenä karkkiseinä.

Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti