tiistai 21. tammikuuta 2014

Kertooko yksi kuva enemmän kuin tuhat sanaa? Vai onko asia päinvastoin?



Turun linnan isossa linnantuvassa on avattu uusi näyttely, joka esittelee Turun linnaa sekä kuvallisina että sanallisina esityksinä. Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa valmistui viime vuonna juuri joulun alla.

Turun linnaa koskevaa kirjallisuutta on olemassa kymmeniä, ellei satoja hyllymetrejä. Suuri osa on tieteellistä tutkimuskirjallisuutta, mutta linna ja sen kiehtovat tapahtumat ovat olleet innoituksen lähteenä myös lukuisille historiallisille romaaneille. Osa kirjailijoista on seurannut historiallista totuutta hyvinkin tarkasti, jotkut heistä ovat käyttäneet faktoja vain kertomuksen löysänä siteenä.

Taideteoksissa linna on tyypillisesti esitetty rauhan aikana, idyllisen maiseman ympäröimänä monumenttina. Tunnelmat ja kuvakulmat toistuvat linna-aiheisissa teoksissa yllättävänkin yhdenmukaisina tekniikasta ja ilmaisutavasta riippumatta. Historialliset tosiasiat ovat kuitenkin jättäneet tilaa myös tulkinnoille ja symboliikalle; tumman pilviverhon alla horjumatta seisova linna on tarjonnut turvaa sitä tarvinneelle tai vaikean vastuksen linnaa uhmanneelle.

Näyttely ei suinkaan pyri esittelemään kaikkia linnasta kirjoitettuja kirjoja ja maalauksia. Se kertoo niistä stereotypioista, joihin lukija törmää ahmiessaan kuvauksia menneen ajan elämästä muurien sisäpuolella. Tai lukiessaan seikkailukirjaa linnan uumeniin eksyneestä lapsesta. Näyttelyn taideteokset ja muu näyttelyesineistö ovat paria teoslainaa lukuun ottamatta Turun museokeskuksen omista kokoelmista.

Miltä näyttää Turun linna rakennuksena, miltä siellä elänyt nainen, mies ja lapsi?
Tervetuloa katsomaan! Aikaa on, näyttely päättyy vasta 8.3.2015.

Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti