perjantai 4. heinäkuuta 2014

Magnus Frille lähestulkoon livenä

Turun linnan keskiaikapäivässä viime lauantaina saattoi linnan uumenissa törmätä paitsi nykyiseen, myös entiseen linnanväkeen. Yksi heistä oli 1500-luvun vaihteen linnanpäällikkö Magnus Frille.

Kuningas Hannu nimitti tanskalaista syntyperää olevan Magnus Frillen Turun linnan voudiksi 1499. Kuninkaan kanssa vallasta kiistelevä Sten Sture nousi kapinaan hallitsijaa vastaan ja sai puolelleen Turun johtomiehet. Ainoastaan Frille pysyi uskollisena kuningas Hannulle. Kun sitten Sture valloitti linnan kaupungin porvareiden ja puolta vaihtaneiden linnan palkkasotilaiden avulla, oli Frillenkin antauduttava. Hän sai kuitenkin järjestettyä asiat niin, että pystyi lähtemään linnasta vapaana miehenä.

Magnus Frille oli koonnut itselleen huomattavan omaisuuden. Osa siitä oli hankittu kyseenalaisin keinoin, takavarikoinnin kautta. Tarina kertoo, että osa aarteista olisi lähdön tohinassa unohtunut ja jäänyt kätköön jonnekin linnaan. Frillen aarretta on useampikin henkilö vuosisatojen aikana etsinyt. Etsinyt muttei löytänyt.

Museotyö on monipuolista. Oma patsastelijamme Toni Kandelin esiintyi niin uskottavasti, että sai liikahtaessaan kävijät kiljaisemaan. Melkoinen suoritus, kahdeksan tuntia liikkumatta, koettakaas tehdä perässä!

Teksi: Nina Lepokorpi
Kuvat: TMK/Martti Puhakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti