Kesäoppaana Turun linnassa, osa 2

Taas hujahti kesä opastaessa Turun linnassa. Kaksi kuukautta kipusin melkein päivittäin ylös alas linnan portaita, liukastelin esilinnan sisäpihan mukulakivillä ja kerroin linnan rakentamisesta, valtakamppailuista ja rakkaustarinoista linnan vierailijoille. Alkukesästä linna oli mukavan viileä, ellei jopa liian kalsea paikka oleskelulle. Vielä kesäkuussa jotkut pikkulapset hytisivät hellevaatteissaan opaskierroksella. Heinäkuun helteiden lämmitettyä linnan kivimuurit, joutuivat niin oppaat kuin jotkut opastettavatkin pyyhkimään hikeä otsaltaan ja kaipaamaan tuulettimia.

Alun perin tulin Turun linnaan ja Turun museokeskukselle korkeakouluharjoitteluun Näyttelyt ja pedagogiikka -yksikköön toukokuussa 2012. Pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden Linnan pajan toimintaa toisen harjoittelijan kanssa ja osallistumaan muutenkin Museokeskuksen pedagogiseen puoleen. Tästä työharjoittelusta jäi hyppysiin arvokasta työkokemusta museo- ja työpajatoiminnan suunnittelusta, järjestämisestä ja markkinoinnista, tärkeitä kontakteja ja harjoittelun jälkeen keikkatöitä sekä myöhemmin kesätöitä oppaana. Turun linna on mahtava paikka työskennellä ja kaiken hyvän päälle sain toisesta harjoittelijasta, Suvista, uuden ystävän. Yksi parhaista asioista Turun linnassa työskentelyssä ovatkin työkaverit ja myöhemmin, nyt kun kolmas kesä on Turun linnassa on ohitse, on monia uusia ystäviä ja tuttavuuksia jäänyt elämääni.

Museo-oppaana työskennellessä muutenkin parasta ovat ihmiset ylipäänsä, siis työkavereiden lisäksi asiakkaat. Opastaessa tapaa huipputyyppejä nelivuotiaasta Sisu-pikkuritarista australialaiseen eläkeläispariskuntaan. Kulttuurihistorian jatko-opintoja suunnittelevana historia luonnollisesti kiinnostaa minua ja linnan, ja laajemmin Suomen ja Euroopan, historiasta minulla riittäisi helposti kerrottavaa viidenkin tunnin ajaksi. Varsinkin Vaasan veljesten valtakamppailut ja yksittäiset ihmiskohtalot linnassa saavat minut suorastaan innosta litteäksi.

Parasta kuitenkin on, kun opastaessaan saa muut ihmiset, linnan kävijät, innostumaan samalla tavalla. Oppaan olo on kuin voittajalla, kun kierroksen alussa jurottanut mies tai kännykkäänsä näpertänyt teini kuunteleekin kierroksen lopulla korvat höröllä, naureskelee oppaan (huonoille) vitseille ja jää vielä opastuksen loputtua kyselemään lisää yksityiskohtia. ”Kuinka sille Kaarina Hannuntyttärelle sitten kävikään kun Juhana meni naimisiin?”, oli yksi usein kysytyistä kysymyksistä. Se, kuinka linnan saa omilla kertomuksillaan heräämään henkiin kävijöiden silmissä, on palkitsevaa. Museo-oppaan työssä kokeekin varmaan ne asiakaspalvelun mukavimmat puolet, kun ihmiset tulevat usein hyvällä tuulella ja opastuksesta ilahtuneina antamaan kiitoksensa ja mukavaa palautetta.

Toivottavasti nähdään Turun linnassa!

Teksti:
Liisa Lalu

Kuva:
Aino Karvo