maanantai 17. marraskuuta 2014

Suunnittelupäivä sademetsässä



Tällä kertaa kuvat hieman huijaavat - aivan tropiikkiin asti ei linna-tiimi sentään matkannut ensi vuotta suunnittelemaan. Sen sijaan vietimme päivän Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, Ruissalossa.

Linna-tiimi koostuu kahdeksasta museokeskuksen pedagogiikka- ja näyttelyt -yksikön työntekijästä. Vastaamme Turun linnan näyttelyiden ja tapahtumien suunnittelusta ja tuottamisesta, työpajatoiminnasta sekä opastuksista. Keskeisimmät kumppanimme arjessa ovat konservointiyksikön työntekijät, viestintä ja asiakaspalveluhenkilökunta.

Tiimillämme riittää työsarkaa, sillä vuodenkiertoon mahtuu paljon ohjelmistoa. Suunnittelupäivän aikana kävimme läpi tulevaa vuotta sekä työstimme linnan osalta näyttely- ja yleisötyön strategiaa. Oman toiminnan arviointi ja kehittäminen onkin aika ajoin tarpeellista. Pitkän päivän aikana saimme kirjattua muistiin myös paljon uusia ideoita.

Linna-tiimi ensi vuoden ohjelmiston äärellä. Vasemmalla tiiminvetäjä Seija Väärä ja tiimiläiset Salme Kotivuori, Maria Huokkola, Heidi Aalto, Hilkka Kauppinen, Nina Lepokorpi, Susanna Lahtinen (Bengt Selinin sijainen) ja Päivi Lönnberg.

Linna-tiimiläisten arki on kiireistä, mutta ideointi, organisointi ja linnan historian välittäminen ja elämysten tuottaminen asiakkaille on motivoivaa ja palkitsevaa. Työskentely Turun linnassa on ehkäpä parasta, mitä tiedämme! Ensi vuodeksikin on tiedossa vaihtuvia näyttelyitä, avoimia työpajoja, kursseja, luentoja ja opastuksia. Tärkeimmät jokavuotiset tapahtumat tuotamme tietysti myös: Ritaripäivät tammikuussa, Keskiaikatapahtuman kesäkuussa, Turun päivän syyskuussa, Tonttupäivän marraskuussa ja joulun ajan ohjelman. Vilkkaimmat sesongit erikoisohjelmineen ovat meillä hiihtoloma- ja syyslomaviikot, kulttuuripolkuviikot koululaisille, luokkaretkisesonki toukokuussa sekä tietysti kesä. Vuodenkierrossa ei ole juurikaan suvantovaiheita, mutta koneistomme pyörii kaiken aikaa, kun lomailemme hieman eri aikoihin.

Tämän suunnittelupäivän lopuksi nautimme vielä valohoidosta kasvihuoneissa. Lämpö, kirkkaat valot, tuoksut ja undulaattien sirkutus antoivat kaivattua lisäenergiaa näin keskellä marraskuuta!


Kuulumiset & kuvat:
Päivi Lönnberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti