torstai 5. marraskuuta 2015

Turun linnassa vietetään Tonttupäivää la 7.11.



Turun linnan Tonttu-ukko on yhtä vanha kuin Turun linna, yli 700-vuotias. Tonttu on ollut läsnä todistamassa linnan historian tapahtumia ja hän on nähnyt monenmoista piirityksistä haamuihin ja kuninkaan vierailuista renessanssipitoihin. Tulevana lauantaina, isänpäivän aattona vietetään odotettua Tonttupäivää!
 

Tänä vuonna Turun linnan Tonttu-ukko on kutsunut vieraakseen muutamia haltiatonttuja, joita saattaakin nähdä linnassa arkisten askareiden parissa. Haltiatontut ovat hieman arkoja ja äkäisiäkin, mutta pohjimmiltaan kuitenkin hyväsydämisiä ja kilttejä!
 

Tonttupäivänä voi osallistua opastetulle kierrokselle päälinnassa ja kuulla linnan historiaa oppaiden kertomana tonttu-ukon näkökulmasta. Esilinnan puolella, Linnan Pajassa voi valmistaa tonttukortteja työpajatonttujen avustuksella. Esilinnan näyttelyissä kierrellessä pääsee suorittamaan visaisia tonttutehtäviä. Suosittu Ritarisali on tietenkin myös avoinna. Siellä saa sovittaa ylleen linnanneidon pukuja tai ritarin haarniskaa.
 

Sakari Topeliuksen kirjoittama satu Turun linnan Tonttu-ukosta sai jatkoa tänä vuonna, kun Nina Lepokorven teos Tonttu-ukko tarinoi, julkaistiin. Kirjaa saa ostaa museokauppa Fataburista ja tekijä itsekin on tavattavissa linnassa. Osallistu myös Turun Taideakatemian opiskelijoiden ohjaamaan draamapajaan, jotka alkavat klo 11, 12, 14, 15 ja 16. Linnassa voi viettää vaikka koko päivän!
 

Tonttupäivän opastetut kierrokset lähtevät 10–15 minuutin välein alkaen klo 10.10. Viimeinen kierros lähtee klo 16.00. Ruotsinkieliset kierrokset lähtevät klo 11.55, 13.55 ja 15.55. Ohjelma päättyy klo 17.
 

Näkymättömiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti