lauantai 5. joulukuuta 2015

Tunnelmia Keisarillisten lahjojen avajaisista

Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista -näyttelyn avajaisia vietettiin eilen Turun linnassa. Hurjasta säästä huolimatta tilaisuus oli täynnä aiheesta kiinnostuneita vieraita. Museopalvelujohtaja Olli Immonen ja Venäjän Turun pääkonsuli Zufar A. Khusnitdinov lausuivat tervehdyssanat. Näyttelyn avasi Pavlovskin valtiollisen museon johtaja Vera Dementjeva viihdyttävällä puheellaan. Maljoja nostettiin useaan otteeseen ja ilta huipentui paikoin tungokseen asti näyttelyn puolella.

Tässä muutamia kuvia tilaisuudesta. Avajaispuhujista saadaan toivottavasti pari kuvaa lisättyä vielä myöhemmin.

 Avajaispuheet kuultiin Bryggman-salissa.

 Pavlovskin valtiollisen museon johtaja Vera Dementjeva (selin vasemmalla) kertoo näyttelyesineistä.

 
Näyttelyn kuraattorit Päivi Lönnberg Turusta ja Satu Ståhlberg Lappeerannasta.


Näyttely on auki 5.12.2015 - 3.4.2016. Yleisöopastuksia on joulukuussa 20.12. asti lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14.00. Museokauppa Fataburissa on myytävänä näyttelyjulkaisua, joka sisältää tietoa keisarillisesta lahjakulttuurista ja näyttelyn esineistä. Fataburissa on myynnissä myös kauniita paketteja varten lahjapaperia, kahta eri kokoa lahjakasseja sekä pakettikortteja.

Kuvat: Päivi Lönnberg ja Mats Sjöström



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti