torstai 23. kesäkuuta 2016

Nähdä maailma hiekanjyvässä?

Tiistaina 21.6. Turun linnan kävijät saattoivat ihmetellä, että mitä ihmettä esilinnan pihalla tapahtuu, kun pihalle tuotiin kauhakuormaajalla 6 kuutiota hiekkaa.

Kyseessä on aivan uudenlainen taideprojekti joka rakentuu esilinnan pihassa koko kesän ajan. Esilinnan pihalle kaivon viereen kohoaa ympäristö- ja yhteisötaideteoksena hiekkalinna.

Ympäristötaide tarkoittaa rakennettuun kulttuuriympäristöön, eli tällä kertaa Turun linnassa esilinnan pihaan, tehtävää taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi, tässä tapauksessa rakentaminen on prosessi jossa taideteos eli hiekkalinna muodostuu. Yhteisötaide puolestaan tarkoittaa taidetta, jota tehdään yleisön kanssa ja yleisön ehdoilla. Hiekanjyvä on linnan muurin kivi pienoiskoossa:

"Nähdä maailma hiekanjyvässä ja taivas kedon kukassa, kannattaa kädessään loputtomuutta ja viettää ikuisuutta tunnissa." William Blake

Turun linnan hiekkalinna rakentuukin kesän aikana yhdessä kävijöiden kanssa, sillä museovieraat pääsevät osallistumaan linnan rakentamiseen ja veistämiseen. Linnaa rakentaessa saa päästää mielikuvituksensa lentoon tai mallia voi ottaa Turun linnan arkkitehtuurista.

Hiekkalinnaa veistetään tavallisesta hienosta hiekasta, joka kostutetaan, jotta sitä pysyy muotoilemaan. Valmis linna saadaan pysymään kasassa 10 % Erikeeperin ja veden seoksella. Kesän aikana hiekkalinna myös tuhotaan useamman kerran ja rakennetaan taas uudestaan. Pitkin kesää rakennetaan siis monta erilaista museokävijöiden suunnittelemaa ja toteuttamaa linnaa.

Hiekkalinnaa rakennetaan päivittäin 2.7.–12.8. klo 12–16.

Tavoitteena hiekkalinnassa on ohjata ihmisiä hiekan veiston riemuihin sekä lisätä hiekanveistoa harrastuksena läheisillä rannoilla. Hiekanveisto on ihmisiä yhdistävää mielikuvituksen leikkiä, jännittäviä tarinoita sekä pienoismaailmojen rakentamista. Turun linnan hiekkalinnan kautta kerrataan myös linnan rakentamisen historiaa sekä arkkitehtuurin peruskäsitteitä tekemällä itse. Hiekkalinnoja on rakennettu erilaisilla teemoilla aikaisemmin mm. Lappeenrannassa ja Helsingissä Korkeasaaressa, mutta Turun linnan hiekkalinna on ensimmäinen laatuaan Turussa.
Hiekkalinnan vieressä kaivon kannella voi myös tehdä käpylohikäärmeitä sekä -yksisarvisia, joiden tekeminen vaatii tarkkuutta saada otus seisomaan oikeassa asennossa. Tämän lisäksi on tarjolla katapultteja, joilla valmis linna tuhotaan. Seuraavan päivänä rakennetaan taas uusi linna uusilla tarinoilla.
Vapaa pääsy!

Jos osallistut kesän aikana hiekkalinnan rakentamiseen ja sometat asiasta, käytäthän #TurkuSandCastle hastagia.

Huom! Sadesäällä hiekkalinnaa ei voi rakentaa, vaan sateisina päivinä tehdään pahvisia linnaveistoksia  linnan pajassa. Pajaan pääsee maksamalla linnan sisäänpääsymaksun.


Hiekkalinnan pohjaa varten rakennetaan kehikko.
 

Hiekka kuljetetaan linnaan kuorma kerrallaan.
 
Hiekkaa siirretään kehikkoon.
 
Tutkijat ryntäävät tutkailemaan uutta rakennelmaa.

Väylä on kapea, pääseekö pois lainkaan?

 Kirjoittajat: Satu Musakka & Kaisa Kutilainen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti